Mä heräsin kylmään tiistai-aamuun väsyneenä parin tunnin nukkumisen jälkeen, luullen että oli keskiviikko, luullen että mä olin laihtunut. Vaaka ja kalenteri olivat kuitenkin oli toista mieltä.
Mä olen vältellyt vaakaa jonkin aikaa, peläten numeroita jotka se mulle näyttää. Ja kun mä sitten tänään uskalsin astua sille, se tunne oli .. Sanoin kuvaamaton.
Mun paino on nyt noussut joulusta 5 kg. Enkä mä ymmärrä, että miten. Itseasiassa, mä en edes halua tietää. Se ahdistus, joka muhun iski, löi jalat alta. Tosin tällaselta tankilta ne nyt menee muutenki .. Mä en jaksaisi enää. Mä en jaksaisi, mutta mun on pakko. 11 kg kesään mennessä on .. Mahdotonta. Kertakaikkiaan mahdotonta. Silti mä yritän. Yritän, kun en muutakaan voi.
Tänään on 1. helmikuuta. Tänään mä otan itseäni niskasta kiinni.
Mä valahdin istumaan huoneeni lattialle, keskelle vaatteiden ja tavaroiden valtamerta. Ajatukset tulivat hyökyinä huuhtoen mun ylitse, ahdistus puristi mun mieltä ja sydäntä. Kaikki ne ajatukset. Ne tekivät mut hulluksi. "Etkö sä muista, minkä vuoksi sä teet tätä? Etkö sä oikeasti välitä? Luovuttaja. Luuseri. Sä olet ikuinen häviäjä. Läski. Itsekuriton ja laiska." Mun mieleen välähteli kuvia, jotka satuttivat enemmän kuin mikään. "Se sanoi että se tykkää lahoista tytöistä .. "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti