Ulkona sataa lunta. Siellä on kylmää ja tuulista. Lampuissa on jääpuikkoja. Mä katson ulos ja palaan viime talveen, jolloin kaikki tuntui helpolta ja kevyeltä. Mä en tehnyt mitään. Mun ei tarvinnut. Mun paino putosi muutenkin. Mä olin vahva. Mä olin karkaistua lasia, voittamaton omassa särkyvyydessäni.
Mä keitän litran laihariteetä, kietoudun villatakkiin ja yritän olla palelematta. Tee höyryää kupissa; sen tuoksu on vahva ja makea, enkä mä pidä siitä. Ulkona tuulee ja se tuuli lävistää mun sydämen. Mun on kylmä enkä mä ymmärrä matikkaa. Mä katson teekupin mustaan pohjaan ja näen oman heijastukseni. Kaikki on sekavaa ja kylmää eikä mun paino putoa. Mä lihon, kunnes olen muodotonta massaa. Tee maistuu heinälle ja ruoholle ja se polttaa mun kieltä.
Mä luen läpi vanhat blogitekstit ja vihaan niitä. Ne ei ole mun kirjoittamia. Ne on kirjoittanut joku muu joskus kauan sitten. Enkä mä pidä siitä jostakusta. Mä en halua sitä elämääni. Mä tahdon sen pois.
Mulla on kylmä, ulkona tuulee ja kaikki on valkoista, jäistä ja sekavaa .
~
Mä päästän pakkasen huoneeseen ja se puree muhun kiinni eikä päästä irti. Tee on liian hautunutta ja se kuvottaa mua . Mä juon koko litran . Kynttilä sammuu ja automaattina mä sytytän uuden. Mun on paha olla. Mä kelaan päivän syömisiä ja tolkutan itelleni että ne on ihan okei. Vaan kun ne ei ole. Mä olen syönyt liian paljon, liian kauan. Mun on lopetettava. Mä haluan olla se, joka mä olin. Mä olin vahva ja lasinen. Kylmää, kiiltävää kristallia.
Mä haluan kävellä lumella jättämättä jälkiä. Mä haluan tempautua kylmän tuulen mukaan ja tanssia lumihiutaleiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti