Mä näin unta siitä, että kesä saapui stadiin keskellä kylmintä ja ankeinta talvea. Kaikkialla oli leskenlehtiä ja voikukkia, asfaltti poltti jalkojen alla, aurinko oli lämmin ja taivas sinisempi kuin koskaan. Kun mä sitten heräsin kylmään, harmaaseen, lumisadetta enteilevään tammikuun aamuun väsyneenä ja turvonneena painon hipoessa pilviä, mun vitutuksellani ei ollut mitään rajoja.
Mun mielessä kävi, että uni olisi voinut olla muistutus siitä, minkä vuoksi mä tein töitä. Tai minkä vuoksi mun olisi pitänyt tehdä töitä. Enkö mä muka halunnut olla kesällä pikkuinen, kevyt keiju, jonka X tai kuka tahansa voisi napata keveästi syliinsä tuosta vain, kuin höyhenen. 9 kiloa kesään mennessä oli enemmän kuin realistinen tavoite. Vai olenko mä muka niin luuseri etten pysty edes siihen ?
Paino hipoo pilviä. Mä syytän menkkoja turvonneesta olostani, vaikka tiiän ettei 2,5 kg tule pelkästä menkkaturvotuksesta. Mä olen lihonut. Kun mä katson peiliin, mä näen jotakin vastenmielistä ja inhottavaa. Lihavan valaan, porsaan, jonka maha on kuin täytetty säkki. Jalkapallo tai vastaavaa. Mä vihaan itseäni.
Mä paastoan, ahmin, paastoan ja kierre on valmis. Mä tahdon takaisin joulua edeltäneet päivät, joina mun ei tarvinnut tehdä mitään ja paino putosi silti. No pain, no gain.
Tiedänhän mä sen. Siteeraan jälleen kerran sitä viisasta, joka joskus sanoi, ettei ole väliä sillä, kuinka monta kertaa kaatuu, vaan sillä, kuinka monta kertaa nousee ylös.
Mä menen vaa'alle seuraavan kerran vasta ensi maanantaina, jolloin mä olen tasan 2,9 kg kevyempi. Mun on pakko pystyä siihen. Mun on yksinkertaisesti pakko.
Huomisesta alkaa 2460-dieetti, mutta mä alotan sen paastosta, ihan vaan sen takia että olo on näin järkyttävä. Sitten ruokavalio koostuukin suurelta osin ananaksesta, tuorekurkusta, hedelmäsoseista, omenasta, greipistä, tomaatista ja salaatista.
X on viikonloppuna poissa, mikä ärsyttää mua suuresti, niillä nimittäin olis ollut kämppä tyhjänä koko viikonlopun, jolle mulla ei ole suunnitelmia. Jotain aktiviteettia pitää keksiä joka hetkeksi, sillä muuten menee syömiseksi. Perjantaina ois tarkotus juhlia Camin kanssa, (sinne menee se nelosen päivä..) ja lauantaina kävästä erään lukion avoimissa ovissa tutustumassa. Ehkä ..
Mun on pakko valittaa vielä vähän.
Mä olen ruma, lihava, epäonnistuja-paska jolla ei ole itsekuria nimeksikään. Kukaan ei pidä musta ennenkuin mä olen laiha, ja mä itse vihaan itseäni kaikista eniten. Mä olen niin luuseri, että söin itsekurinikin. Mä vihaan tätä. Ihan todella vihaan. Etenkin kun tiedän varsin hyvin etten ole lähelläkään ylipainoa. Tää turvonnut olo on silti jotain järkyttävää. Jotain niin karmeeta, että mun tekee mieli ottaa veitsi ja leikellä ihrat pois itsestäni. Ja .. Ja .. Siinä se tais ollaki tältä päivältä .
Life is such a bitch .
Ainiin (: Uudet lukijat (ja vanhat tietenkin myös) tervetuloa ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti