vielä mä nousen ja maailmalle nauran

Vielä joskus teen niinkuin huvittaa.
- 900 g eilisestä . Vihdoinki .

Mun jalat takoo loskaista katua, suuret, märät räntähiutaleet satavat mun kasvoille, sulavat mun poskille ja viilentävät ihoa. Mun koko kroppa on tulessa, musiikki kaikuu mun korvissa ja maisema mun ympärillä vaihtuu pikkuhiljaa. Mä kiristän tahtia, hengitys kiihtyy ja mä tunnen kuinka yksi ainoa kuuma kyynel sekoittuu mun kasvoille satavaan räntään. Mä puren hammasta ja jatkan vielä vähän. Ihmiset katsoo mua vinoon ja väistävät monen metrin päähän mun tullessa kohti. Mä en välitä.

Mua väsyttää. Yhteishaku siintää kuukauden päässä, ja vaikka mä ennen olin ihan varma siitä, mitä haluan, nyt mikään ei tunnu miltään. Huomenna on edessä maailman vaikein uskonnonkoe, johon mä en tietenkään oo lukenu. Yötöiks menee -taas . Tunnin kuluttua ois lähtö duuniin, ja sieltä vielä teoriaan. Mä oon ysin maissa kotona, meen puolen tunnin lenkille, käyn suihkussa ja kello on kymmenen. Sitten mä luen ussankokeeseen ja ruotsin sanikseen ja aamulla kuolen väsymykseen. Kasista kolmeen ja pelkkiä lukuaineita. Kadehdittava elämä kertakaikkiaan.. Mut jos mä saisin huomiseks toiset 900 g pois , ni .. Vois sanoo et mieliala kohoais rajusti . Siit ois enää 2 kg siihen painoon missä olin ennen joulua. Ja ku sen lukeman alle pääsen, en aio ikinä enää nousta sen yli.
Sekava olo. Päivät menee ohi pumpuliin käärittyinä, harmaina ja mitäänsanomattomina. Kun mä pysähdyn hetkeen, aika matelee. Sitten mä saan huomata että viikko on mennyt. Minne katosi päivät? Mä kysyn ja siteeraan SMG:n biisiä. Tosiaan. Minne ?