Me istutaan ruotsintunnilla luokanvalvojan kirjoittaessa taululle kielioppia. Mua palelee ja heikottaa; mun olo on paskan ankea ja maailma kieppuu mun silmissä. Kylmät väreet kiirii pitkin mun selkää . Onneksi mä istun takana . Kukaan ei näe kun mä käärin hupparia paremmin ylleni. Ulkona on aavistus iltapäivän kylmästä, sinisestä hämärästä, joka hiipii ikkunan taakse jäisenä ja hyytävänä . Mun on kylmä . Ajatukset vie mua jonnekin kauas, mä leijailen kohti avaruutta. Mä tunnen katseet itsessäni ja kuulen opettajan äänen. Mä havahdun ja katson sitä silmät tyhjinä. Se katsoo mua, ollen varma siitä että mä tiedän. Ainahan mä tiedän. Kärsivällisesti se toistaa kysymyksen, johon mä en osaa vastata . Mä painan katseeni . Ei, mulla ei ole tehtäväpaperia . Joo, kyllä mä olen tehnyt sen. Se hymyilee ja sanoo ettei haittaa . Silti sen silmissä näkyy ihmetys. Ainahan mä tiedän . . Mut jätetään rauhaan ja mä tiedän ettei se kysy multa uudestaan . Joku vastaa mun puolesta , mä tunnistan lapsellisen äänen ja väärän vastauksen .
Meille jaetaan kuullunymmärtämiskokeet . Mä katson paperia ja yritän tajuta kysymyksiä. Nauha alkaa pyöriä, se soljuu mun tajuntaan enkä mä ymmärrä sitä. Paperi pysyy tyhjänä.
Mun on kylmä , ihmiset mun ympärillä on kylmää foliota ja muovia teennäisine hymyineen . Mä tahdon pois.
~
On pimeetä kun me lähdetään veistoluokasta. Mua väsyttää, sisukset tuntuu kääntyneen ympäri ja mua heikottaa . Cam kävelee mun vierellä valkoisessa takissa ja me löpistään kevyesti niitä näitä . Mun jalat on lyijyä ja metsä meidän vierellä pimeä. Mun olo on kuin hakatulla ja jokainen askel on tuskaa kun me astutaan bussiin ja rojahdetaan takapenkille lähtien kohti keskustan valoja, ääniä ja ihmisiä. Mä haluan haihtua pois kylmään avaruuteen , olla olemassa , tuntematta mitään .
Mä paastosin puoli kuuteen asti, jolloin mä söin puolikkaan riisipiirakan ja vähän banaania. Mä löysin täydellisen pikkumustan itsenäisyyspäiväjuhliin joihin mut kutsuttiin soittamaan , ja seisoin kerrankin sovituskopin julmissa valoissa ylläni mekko , joka ei saanut mua näyttämään hirveän isolta . Se oli mustaa silkkiä ja satiinia , ja hetken aikaa mä tunsin itseni prinsessaksi. Mustaksi, surulliseksi, kalpeaksi prinsessaksi. Se mekko ylläni mä olin joku aivan muu.
Illemmalla oli teorian pikkujoulunyyttärit ja mä muistan vieläkin mitä söin . Kaksi toffeeraetta, kuusi dumlea, neljä fanipalaa, yhden kaurakeksin ja lasin mehua. Mua yököttää, ne painaa mun sisuksissa, valuu mun verenkiertoon ja juuttuu läskiksi mun kehoon. Mä vihaan itseäni niiden takia .
Ilta on kylmä ja jäinen kun mä istun bussissa matkalla kotiin. Keskustan valot vilkkuu mun ympärillä. Taivas on tummaa harmaata ja punaista ja mä olen väsynyt. Niin väsynyt että voisin itkeä ja valahtaa myttynä maahan, valua viemäriin .
Faijan ikkunassa on valo. Mä katson sitä ja mun sydäntä pistää . Mä olen väsynyt . Niin väsynyt .
Lauantaina mä aion säteillä. Mä olen kaunis ja hento mustassa mekossani, mun huulet on ruusuiset ja hiukset tuoksuvat . Mä soitan kauniisti , mä olen elegantti ja ihana . Lauantaina mä painan tasan 700 g vähemmän kuin nyt . Lauantaina on se päivä jolloin mä olen pudottanut 6 kg elokuusta . Se on vähän , mä tiedän sen . Mä olisin pystynyt parempaankin . Ja myös huonompaan . Paino on alhaisempi kuin viikkoihin . Mä olen tyytyväinen . . Ja tahdon enemmän .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti