Mä astun vaa'alle. Sen valkoinen, kylmä pinta kiiltää mun jalkojen alla. Mä värisen aamun viileässä hämärässä unisena, pehmeänä ja lämpimänä. Mä katson mustia digitaalisilmiä. -700 g, vaaka ilmoittaa. Mun sydän hypähtää ilosta .
Mä todellakin sain pudotettua sen 700 g. Ja sitten . . Mä en tiedä mitä tapahtui. Mä tiedän vain että mun olo on turvonnut, ällöttävä ja lihava. 600 g tuli takas yhtä nopeesti ku lähtiki. Rakastan toki jojoilua. Huomenna mun on pakko olla 600 g kevyempi . Mun on pakko pysyä suunnitelmassa . Pakko.
Uutena vuotena mä olen 2 kg kevyempi . Varmasti .
Mua väsyttää . Mä en jaksais yrittää tavoitella täydellisyyttä. Kaikki muut ovat laihempia, pienempiä, parempia. Niillä on parempi itsekuri ja ne saa pelkkiä kiitettäviä. Mä olen ruma, epäonnistunut lihava paska. Eikä mulla ole ketään kenelle puhua tästä. Tai on, mutten jaksa rasittaa niitä. Ihmisillä on omatki ongelmansa. Mua kuvottaa, mun maha on valtava pallo joka mun tekee mieli puhkaista jollain. Poksauttaa hajalle . Mun reidet on valtavat kasat rasvaa ja selluliittia. Mua yököttää . Mee pois .
Mähän sanoin, et mä löydän sut..
VastaaPoista